sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvää äitienpäivää!


Meidän mammat Sandy ja Rose
 Lämpimiä kelejä on ollut ja marsutkin on päässyt piipahtamaan ulkona. Myös Santtu on päässyt käymään ensikertaa ulkona, vähän ihmetteli mutta kyllä se ruoho sinne suukkuun meni! Eemeli toki lähettyvillä.
Kävin ostamassa pienisilmäistä metalliaitaa joka on kai tarkoitettu puiden ympärille ym 2,5m. Korkeutta oli kiitettävästi joten leikkasin sen kahtia ja sain kaksi pätkää 2,5m aitaa! Sain myös entisiltä naapureilta n. 4m? vähän tukevampaa aitausta joten niistä kolmesta saa hyvän häkin. Tällä hetkellä Kaisla on päässyt asustelemaan ulkona niiden kaikkien ympäröimässä aitauksessa. Suunnittelin niin, kun pidän kaikkia ulkona, pidän sen isoimman Kaislalla ja siihen tehdashäkki päätyyn, marsut saavat ne uudemmat pätkät ja siihen tehd.häkit. Joten kunnon lämpimiä auringonpaisteisia ja tuulettomia päivä odotellessa!

 -Merja-