Amal ja Ruu

Eilen kuulin, että Amal on herännyt ja vein sille ruokaa. Kun se käveli syömään, huomasin että nyt ei ole kaikki okei. Se näytti melkein ryömivän eteenpäin ja silmät oli melkein kiinni. Arvasin jo silloin, että nyt on vanhuus viemässä veronsa tästä pikkuisesta. Pikkumies söi vähän ja alkoi liikkua ympäri dunassa, kunnes lopulta asettui makuulle juoksupyörän taakse. Siihen se jäi. Kävin tänään hautaamassa sen ukkosen jyristessä komeasti taustalla.

Amal eli kunnioitettavaan kahden ja puolen vuoden ikään. Se hoiti hommansa öisenä rapistelijana hyvin, vaikka muutamana yönä jouduinkin lähtemään evakkoon olohuoneen sohvalle kamalan metelin takia tai siirtämään sen olohuoneeseen. Amalilla ei ollut ainuttakaan eläinlääkärikäyntiä koko elämänsä aikana eikä se koskaan muistaakseni hajottanut mitään erityisestä, joten se on ollut kaikista vähiten päänvaivaa aiheuttanut eläin. Kiitos talvikkohamsterille siitä. : )

Soitin eilen illalla eläinlääkärille ja ajattelin viedä Amalin lopetettavaksi - tilanne vaikutti siltä, että se tekee kuolemaa, enkä kestänyt katsella sitä vierestä. Päivystyksestä kuitenkin sanottiin, että ei kannata tulla enää niin myöhään (puoli kymmeneneltä) jos sillä ei ole kipuja. Näin jälkikäteen ajatellen se, ettei Amalia lopetettu muutenkaan, oli parempi. Vanhan, kuolevan eläimen siirtäminen laatikkoon ja siitä autoreissun kautta eläinlääkäriin ei todellakaan olisi se rauhallinen ja mukava vaihtoehto, mitä toivoisi. Se vain aiheuttaisi turhaa stressiä ja mahdollisesti eläimen kuoleman matkan aikana ja vieläpä tuntemattomassa ympäristössä. Vaikka vierestä seuraaminen on varmasti vaikeaa, niin eläimelle on mukavempaa kuolla omassa kodissa ja tutussa ympäristössä. Amal kuoli parissa tunnissa siitä, kun huomasin että se on kuolemassa. 


Iloisempana uutisena Ruun vitamiinilisät menee hyvin alas. Mun ei tarvitse edes ottaa sitä pois häkistä; näytän ruudan sille ja se juo ihan itse niin paljon kuin jaksaa. Tällä konstilla joudun antamaan lisän kahdessa osassa, mutta onpa ainakin miellyttävämpää kuin se pakkojuotto, johon pelkäsin joutuvani :) kiltti ja todella reipas marsu.



~Charoi

Touhuamista ja sairastelua

Paljon on ehtinyt tapahtua pitkän tauon aikana. Laitan tähän postaukseen viime aikojen kohokohdat ^^

Viken rasvapatti.

Aika pian Ruun saapumisen jälkeen huomasin Viken mahan alla ikävän näköisen patin. Sen ympärillä oli kovettunutta kellertävää mönjää sekä karvattomia, punoittavia ja verestäviä laikkuja. Ehdin jo säikähtää pahemman kerra, että kyse on jostain vakavasta. Mönjä vedätti ihoa oudosti, ja mahan alunen oli selvästi arka. No, soitin eläinlääkärille ja sain ohjeeksi desinfioida ja pestä mahan alustaa kunnes se paranee. Merbi ja kaverit kävi paikalla myös, ja me päädyttiin siihen että kyseessä on puhjennut rasvapatti. Kaikki päättyi onneksi hyvin eikä rasvapatista ole kuultu enää, karvatkin kasvoi takaisin kaljun läikän kohdalle. Selvisin säikähdyksellä (ja panikoin luultavasti paljon Vikkeäkin enemmän : D). Ukkeli oli kai yrittänyt puhdistaa ja rapsuttaa pattia, ja verestävät laikut johtuivat siitä.






Luin tässä muutama viikko sitten marsuyhdistyksen foorumilta vinkkejä marsujen virikkeiksi.  Mua alkoi kiinnostaa kokeilla tällaista hassua viritelmää: ota neula ja narua sekä vihannesten, kasvisten ja hedelmien paloja. Pujota palat lankaan. Viritä naru häkin yläosaan niin, että marsut joutuvat hieman käyttämään päätään, että ne saavat herkut. Viritelmä oli helppo ja suhteellisen nopea toteuttaa

Marsuilla riitti tekemistä, kunnes ne keksivät huijata (huonoa ajattelua mun osalta) vetämällä narun alas toisella puolella kokonaan. Kai se osoittaa jonkinlaista älyä, kun herrat osasivat tehdä yhteistyötä herkkujen saamiseksi.

Helpompi syödä kun huijaa ja vetää narun alas.

Ruusta on kasvanut iso poika jo. Se on jo aikuisen kokoinen marsu enkä ihmettelisi vaikka se ei enää kasvaisi isommaksi. Harmikseni huomasin jokin aika sitten, että Ruulla on ihottumaa korvanlehdissä. Oon lisännyt C-vitamiinin määrää ruuassa ja oon lisännyt sitä veteenkin. Ihottuma ei ole onneksi levinnyt, mutta ei se paranekaan. Tänään päätin aloittaa C-vitamiinin antamisen ruudalla, koska Ruu ei syö C-vitamiinijauhetta ruuan seassa, vaan jättää sen valikoivasti syömättä enkä voi loputtomasti lisätä sitä Viken ja Ruun yhteisiin ruokinkaan, ettei Vikke saa yliannostusta. Ruu joi vesi-C-vitamiininsa kiltisti ruudasta ja tilanne meni ohi hyvin kivuttomasti kummankin osapuolen osalta.

Ruusta on kasvanut jo iso poika.

~Charoi