For ever best friends

 Paljoa en muista alkuhetkistä koska olin sillon joku 5-6-vuotias.

Julle oli niin pieni kun näin sen ensikertaa! Olin sillon kyllä aika pieni, mutta muistan sen, kun se oli sen siskojen, veljien ja äidin (Millan) kanssa yhdessä huoneessa ja poikaset taapersivat huoneessa äidin lähettyvillä. Siinä se sitten oli. Pieni liikkuva otus oli siinä. Sekö meille tulisi? Julle on mun isosiskon koira virallisesti, mutta kun tämä ei asu enää kotona niin mulle tuli Jullen hoito mutta eipä tuo mua haittaa ollenkaan.

Sitten se pieni otus oli kohta meillä. Pieni mustavalkoinen koira. Muistan sillon kerran kun mentiin grillaamaan järvenrannalle ja Julle tuli mukaan. Tämä ei osannu vielä kunnolla varoa ja tietty sen piti mennä istumaan juuri siihen missä vilisi muurahaisia..pikkusella ei tainnu olla kovin mukavaa kun joku tais ihan purastakkin sitä.

Pari vuotta tuon jälkeen Julle oli meidän kanssa autossa. Oltiin lähdetty johonkin, en muista minne sorry! ja Julle jäi autoon siksi hetkeksi. Kun palattiin autoon huomattiin, että se oli saanut tongittua purkkapussin itelleen ja syönyt kaikki purkat mitä sinne oli jääny. Noniin..äiti alko seurailemaan ettei mitään sivuoireita tulisi ja hyvin se meni. 
Sitten tuli aika kun Julle vietiin kastrointiin. Olin serkuilla sillon kun Julle meni eläinlääkäriin. Kun mua tultiin hakemaan näin vain koiran takapenkillä joka nukkui ja haisi aivan eläinlääkärin lääkkeille. Sillä oli ympärillään "outo tötterökaulus". Julle vietiin kotia lepäämään ja siellä se sitten heräsi ja toipui hyvin.

Sitten Jullesta alkoi tulla kuuro. Se ei enään kuullut meilkein mitään. Hyvin se silti pärjäs. 
Jokunen vuos sitten mentiin Hyrynsalmeen lomalle ja isosisko jäi hoitamaan Jullea. Kun oltiin tulossa sieltä sisko soitti, että Julle on syöny 1kg karkkia! Tais koiralla olla vähän huono olo. Eläinlääkärille oli soitettu ja käskivät seurata tarkasti koiraa. Sillon oli mun kaveri mukana ja mentiin vielä käymään sinä iltana pyöräilemässä. Löysin tien vierestä semmosen vihreen pehmomerihevosen ja vein sen kotia Jullelle:D

Jullesta alko sitten tulla sokea, pientä harmaakaihia alko silmistä näkymään. Sitten tuli tää äitin ja iskän ero. Julle muutti täysin uuteen taloon. Hyvin se kuitenkin on tänne kotiutunu. Mutta sitten tuli tämä ei niin mukava tapaaminen täällä. Täällä oli sakemanni ja se pääsi irti omistajansa luota..juuri sillä hetkellä oltiin Jullen kans menossa lenkillä. Eikö se koira juokse heti Jullen kimppuun ja ala näykkimään sitä! Otin Jullen ja lähdin juoksemaan koira sylissä äkkiä meille. Sakemanni juoksi mun perässä ja yritti kaataa mua siinä samalla...Jullea se oli kerennyt purra ja äiti soitti eläinlääkärille ja lähti siskon kans käymään siellä. Ei kuulemma löytynyt mitään, mutta kun pari päivää myöhemmin rapsuttelin Jullea löysin lonkasta rupikohdan. Arasteli hieman, mutta nyt on hyvin parantunut tästä. Oli kyllä kamala kokemus itellekkin.

Hyvin sitkeä ukkeli meille on saatu ja tosi ilonenkin siittä vaikka omia touhuja sillä on ollu, mutta sitähän tää on!♥ En vaihtais mihinkään, ikinä, koskaan! Ja meille sanottiin kun Julle oli pari vuotias että se eläisi korkeintaan 8 vuotiaaksi. Entä tänä päivänä? Täällä köpöttelee 10-vuotta oleva koiravanhus:)

Tässä nyt tämmönen katsaus Jullen elämään:D Muuta en muistakkaan. Pentukuvia ei ole joten tässä tämmönen Jullesta muistokuvakokonaisuus♥

Ilmeet tyylillä♥

 Aina ja ikuisesti:

FOR EVER BEST FRIENDS♥

 Merbi~

Amal ja Ruu

Eilen kuulin, että Amal on herännyt ja vein sille ruokaa. Kun se käveli syömään, huomasin että nyt ei ole kaikki okei. Se näytti melkein ryömivän eteenpäin ja silmät oli melkein kiinni. Arvasin jo silloin, että nyt on vanhuus viemässä veronsa tästä pikkuisesta. Pikkumies söi vähän ja alkoi liikkua ympäri dunassa, kunnes lopulta asettui makuulle juoksupyörän taakse. Siihen se jäi. Kävin tänään hautaamassa sen ukkosen jyristessä komeasti taustalla.

Amal eli kunnioitettavaan kahden ja puolen vuoden ikään. Se hoiti hommansa öisenä rapistelijana hyvin, vaikka muutamana yönä jouduinkin lähtemään evakkoon olohuoneen sohvalle kamalan metelin takia tai siirtämään sen olohuoneeseen. Amalilla ei ollut ainuttakaan eläinlääkärikäyntiä koko elämänsä aikana eikä se koskaan muistaakseni hajottanut mitään erityisestä, joten se on ollut kaikista vähiten päänvaivaa aiheuttanut eläin. Kiitos talvikkohamsterille siitä. : )

Soitin eilen illalla eläinlääkärille ja ajattelin viedä Amalin lopetettavaksi - tilanne vaikutti siltä, että se tekee kuolemaa, enkä kestänyt katsella sitä vierestä. Päivystyksestä kuitenkin sanottiin, että ei kannata tulla enää niin myöhään (puoli kymmeneneltä) jos sillä ei ole kipuja. Näin jälkikäteen ajatellen se, ettei Amalia lopetettu muutenkaan, oli parempi. Vanhan, kuolevan eläimen siirtäminen laatikkoon ja siitä autoreissun kautta eläinlääkäriin ei todellakaan olisi se rauhallinen ja mukava vaihtoehto, mitä toivoisi. Se vain aiheuttaisi turhaa stressiä ja mahdollisesti eläimen kuoleman matkan aikana ja vieläpä tuntemattomassa ympäristössä. Vaikka vierestä seuraaminen on varmasti vaikeaa, niin eläimelle on mukavempaa kuolla omassa kodissa ja tutussa ympäristössä. Amal kuoli parissa tunnissa siitä, kun huomasin että se on kuolemassa. 


Iloisempana uutisena Ruun vitamiinilisät menee hyvin alas. Mun ei tarvitse edes ottaa sitä pois häkistä; näytän ruudan sille ja se juo ihan itse niin paljon kuin jaksaa. Tällä konstilla joudun antamaan lisän kahdessa osassa, mutta onpa ainakin miellyttävämpää kuin se pakkojuotto, johon pelkäsin joutuvani :) kiltti ja todella reipas marsu.



~Charoi

Touhuamista ja sairastelua

Paljon on ehtinyt tapahtua pitkän tauon aikana. Laitan tähän postaukseen viime aikojen kohokohdat ^^

Viken rasvapatti.

Aika pian Ruun saapumisen jälkeen huomasin Viken mahan alla ikävän näköisen patin. Sen ympärillä oli kovettunutta kellertävää mönjää sekä karvattomia, punoittavia ja verestäviä laikkuja. Ehdin jo säikähtää pahemman kerra, että kyse on jostain vakavasta. Mönjä vedätti ihoa oudosti, ja mahan alunen oli selvästi arka. No, soitin eläinlääkärille ja sain ohjeeksi desinfioida ja pestä mahan alustaa kunnes se paranee. Merbi ja kaverit kävi paikalla myös, ja me päädyttiin siihen että kyseessä on puhjennut rasvapatti. Kaikki päättyi onneksi hyvin eikä rasvapatista ole kuultu enää, karvatkin kasvoi takaisin kaljun läikän kohdalle. Selvisin säikähdyksellä (ja panikoin luultavasti paljon Vikkeäkin enemmän : D). Ukkeli oli kai yrittänyt puhdistaa ja rapsuttaa pattia, ja verestävät laikut johtuivat siitä.






Luin tässä muutama viikko sitten marsuyhdistyksen foorumilta vinkkejä marsujen virikkeiksi.  Mua alkoi kiinnostaa kokeilla tällaista hassua viritelmää: ota neula ja narua sekä vihannesten, kasvisten ja hedelmien paloja. Pujota palat lankaan. Viritä naru häkin yläosaan niin, että marsut joutuvat hieman käyttämään päätään, että ne saavat herkut. Viritelmä oli helppo ja suhteellisen nopea toteuttaa

Marsuilla riitti tekemistä, kunnes ne keksivät huijata (huonoa ajattelua mun osalta) vetämällä narun alas toisella puolella kokonaan. Kai se osoittaa jonkinlaista älyä, kun herrat osasivat tehdä yhteistyötä herkkujen saamiseksi.

Helpompi syödä kun huijaa ja vetää narun alas.

Ruusta on kasvanut iso poika jo. Se on jo aikuisen kokoinen marsu enkä ihmettelisi vaikka se ei enää kasvaisi isommaksi. Harmikseni huomasin jokin aika sitten, että Ruulla on ihottumaa korvanlehdissä. Oon lisännyt C-vitamiinin määrää ruuassa ja oon lisännyt sitä veteenkin. Ihottuma ei ole onneksi levinnyt, mutta ei se paranekaan. Tänään päätin aloittaa C-vitamiinin antamisen ruudalla, koska Ruu ei syö C-vitamiinijauhetta ruuan seassa, vaan jättää sen valikoivasti syömättä enkä voi loputtomasti lisätä sitä Viken ja Ruun yhteisiin ruokinkaan, ettei Vikke saa yliannostusta. Ruu joi vesi-C-vitamiininsa kiltisti ruudasta ja tilanne meni ohi hyvin kivuttomasti kummankin osapuolen osalta.

Ruusta on kasvanut jo iso poika.

~Charoi
 

Lemmikkipiirustuksia #1

Päätin jonkin aikaa sitten tehdä piirustukset kaikista mun ja mun perheeni entisistä ja nykyisistä lemmikeistä. Yritän tehdä niistä mahdollisimman hyviä nykyisen taitoni mukaan : ) toivottavasti kehityn piirtäjänäkin siinä sivussa.

Sarjassa ensimmäisenä on Julle, joka on ollut meidän ensimmäinen pysyvä koiramme. Kaksi ensimmäistä jouduttiin antamaan pian pois ongelmien takia, mutta onneksi kolmannella kerralla kävi parempi tuuri x)

Piirsin Jullen vähän nuoremman näköisenä tähän, koska nykyään sen silmät on vähän harmaantuneet. Se on luultavasti kaihin aikaansaannosta.

Jullen turkki on tavallista japanese chiniä lyhyempi, koska se leikattiin pois oikeastaan kokonaan kahtena kesänä. Parkasella oli aivan kamalan kuuma ja turkki likaantui aivan kamalasti, koska Julle oli paljon ulkona. Turkki ei sitten kasvanut enää täyteen mittaansa, mikä toisaalta helpottaa sen oloa :)


~Charoi